Varoitus: tästä tekstistä tulee pitkä. Koittakaa kestää. :D Valitettavasti mitään infottavaa sen yhden infottavan asian tiimoilta mulla ei ole. Tämä ei siis käsittele sitä. Tämä postaus siis ihan tästä päivästä ylipäänsä.
Silloin kun mulla nämä niskaongelmat alkoivat, ne alkoivat yöllä. Se oli todella pelottavaa herätä siihen, että koko päässä suhisi ja kohisi ja pienetkin äänet sattuivat korviin. Ja siihen päälle vielä se, ettei tiennyt mistä se johtui. Eikä sitä tiedetty pitkiin aikoihin. Pelkäsin pitkään nukkumaan menemistä ja nukuinkin istuma-asennossa parisen vuotta, koska en uskaltanut mennä maate. Kesti myös kuukausia, ennen kuin uskalsin mennä ylipäätään sänkyyn nukkumaan. Nukuin sohvalla. Sittemmin, kun syitä löytyi niskasta ja verisuonista, tuntematon ei niin enää pelottanut ja en ole sen jälkeen pelännyt nukkumista. Kunnes nyt. Kaksi viimeistä iltaa on nukkuminen pelottanut, koska niska on mennyt niin huonoksi, että oireet on alkaneet muistuttaa niitä varhaisia oireita. Pelkään herääväni yöllä siihen, että teen melkein kuolemaa. Tai että en herää enää aamulla ollenkaan. Ei niin konkreettisia pelkoja, mutta kun olo on huono ja on olemassa yhtä sun toista, mitkä voivat aiheuttaa yhtä sun toista, sitä luonnollisesti jännittää silloin, kun ei ole parhaassa terässä. Aamulla on ollut iloinen, että on herännyt uuteen päivään.
Niska, selkä, hartiat ja etenkin kaula on tällä hetkellä aivan kireänä. Kaulalla tuntuu, että koko ajan olisi jonkun käsi kuristamassa koko kaulan leveydeltä. Tuntuu jotenkin siltä, että näissä kaikissa lihaksissa olisi pumppi, mikä ei lähde lähde pois.
Kaikki tuo teksti pohjustuksena sille, että millaisilla fiiliksillä lähdettiin päivän jalkatreeniin. Lisäksi oli se viime treenissä tullut mikäliekankkuvamma, joka vähän tuntui, muttei sattunut. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla, muttei olo ollut kuitenkaan mitenkään huono, että treenin olisi estänyt. Siispä kokeilemaan vain!
Lämmittelin ensin jalat ja ilman painoa kokeilin split squattia, että miten tuo kankussa tuntuu. Ei tuntunut yhtään, joten tankoa niskaan. Otin sen viimeksi lisäämäni kymmenen kiloa pois, ettei heti rikota paikkoja uudelleen. Mutta olin kyllä ihmeissäni ensinnäkin siitä, että tanko
ei painanut mitään siellä harteilla ja toiseksi, että mitään ihmeellistä ei kankussa tuntunut, eikä koko touhu tuntunut rankalle. Pumppasin ja pumppasin ja rauta oli kevyttä! 22 toistoa per jalka, eli aivan liiaksi. Siispä se kymmenen kiloa lisää taas tankoon ja sillä seuraavat. 16 per jalka pumputtelin menemään vielä kahdet sarjat. Tuntui, että jalat olisivat vahvistuneet tässä edellisen jalkatreenin ja tämän treenin välissä vaikka kuinka paljon! Että olikin hyvä fiilis. :)
Niska vaivasi vasta takakyykyissä. Siinä oli se +10kg painoa myös, mutta sillä menikin ekalla myös sen 22 toistoa. o.O Mistä näitä voimia oikein tulee?! Laitoin vielä viisi kiloa lisää, ja sillä tuon jälkeen vielä 4x16, eri leveyksillä, kun ei kankkuun enää koskenut. Tangon laskeminen telineelle teki harteille kipeää, se ns. irrottautumisvaihe siitä oli ikävä. Ja sitten sitä sai hetken aikaa keräillä itseään. Mutta tämä on vissiin normaalia muutenkin kunnon jalkatreeneissä. :D
Näiden lisäksi ne perinteiset leg curlit ja loitontajat+pakarat kuminauhalla. Listassa luki vielä vatsaliikettä ja pohkeita, mitkä rustasin yli, koska viiden kyykkysarjan jälkeen olin aivan loppu ja kaikkeni antanut. Tunti yksitoista minuuttia meni treeniin.
Olin tosi hyvällä fiiliksellä ja palkkaroin siinä ja nöräilin vajaan tunnin. Ulkona paistoi aurinko, joten vaihdoin vaatetta, läästin rasvaa ja päätin mennä hetkeksi aurinkoon istumaan ja lukemaan lehteä. Näin hyvällä fiiliksellä sitä oltiin:
|
:'D |
Siinä kun avasin ulko-ovea, mietin mielessäni, miten paljon parempi olo olikaan nyt treenin jälkeen kuin ennen treeniä, ja että ehkä se tanko siellä niskassa jopa availee niitä jumeja. Jee! Istahdin pihalle, ja eiköhän aurinko mennyt tietysti pilveen. Lueskelin lehteä. Meni ehkä viisi minuuttia, kunnes näkökenttään ilmestyi aika iso sahalaitakuvio. Näitä tulee pieniä mulle välillä hetkellisesti (niskajuttuja), mutta tämä oli isompi. Eikä se mennyt pois. En kauaa jäänyt ihmettelemään pihalle tätä vaan tulin takaisin sisälle. Sahalaitakuvio senkun kasvoi. Tajusin, että nyt on migreenikohtaus tulossa (se aurallinen versio) tai sitten jotain muuta hirveää on tapahtunut. Verrattuna aiempiin migreeneihin tämä sahalaitakuvio oli erilainen - ennen on ollut pieni ja pyöreä, mikä pikkuhiljaa siirtyy näkökentän reunalta suoraan keskelle, jolloin et näe suoraan sitä mitä katsot vaan sen ympäristöä. Tämä oli täynnä tähdensakaroita, se oli suuri, ja siinä keskellä oli reikä. Ja se ei hivuttautunut keskelle, vaan se kasvoi, tuli ikäänkuin lähemmäs.
Sanoisin, että tuossa kohtaa alkoi tulla paniikki. Miksi se ei mene pois, mitä täällä tapahtuu, kohta en näe enää mitään jne. Lähetin ensin miehelle tekstarin, että tällaista on tapahtumassa, että jos soitan ja mongerran siansaksaa (migreenikohtaukset on vieneet puhekyvyn ennen), voiko hän tulla kotiin, koska itseä oikeasti pelottaa. En ehtinyt saada vastausta, kun tilanne eteni niin vauhdilla, että oli pakko soittaa sellainen kunnon itkupuhelu, että tuu kiltti kotiin. :') Hän tietysti lähti heti. Koitin itseäni katsoa peilistä, että näkisin sellaisia merkkejä, kuten että roikkuuko toinen puoli naamasta, eli onko kyseessä jotain ihan muuta kuin migreeni. Mutta enpä nähnyt kuin puolikkaan naaman ja huonosti senkin. Näkökentän sahalaitakuvio oli aivan hemmetin suuri ja blokkasi puolet koko näkökentästä. Kiva oli miehellekin soitella, kun työnumero piti luntata jostain sähköpostista ja sitten näppäillä. Ei ole helppoa, kun et näe. Toisella kerralla meni sentään oikein ja puhekyky oli tallella, että sain asiani kerrottua.
Se sahalaitakuvio läheni ja läheni, kunnes tavallaan meni vasemmalta ohi ja läpi. Sitten jäin vain odottamaan, että mitä seuraavaksi. Tässä ohessa tietysti koitin ajatella järkevästi ja kaivoinkin valmiiksi pöydälle passia ja sellaista lappusta, missä on kuva mun verisuonipoikkeavuuksistani selityksineen ja oireineen päivineen (hyvä olla aina laukussa). Että jos pitääkin lähteä jonnekin. Hetkeen ei tullut uusia oireita, muuta kuin aivan järkyttävä yleisolo tietysti. Mies tuli puolessa tunnissa kotiin ja pyysin heti hierontaa, että jos tämä oli jumien aiheuttamaa. Olo ei juuri muuttunut, paitsi tuntui vähän, että päänsärky on alkamassa ja en ollut aivan varma, pysyykö taju. Siirryin lattialle, tyyny pään alle ja jalat sohvalle. Hetken aikaa ehdin olla ja sitten alkoi lähteä tunto. Vasen käsi, kuten aina ennenkin. Ensin sormet ja siitä se on aina lähtenyt kiipeämään ylöspäin pitkin käsivartta aina naamalle asti. Tämä oli nyt poikkeavaa, sillä itse kohtauksen alkamisesta alkoi olla jo tunti. Ennen tämä on ollut ensioire. Miksi se tuli nyt makuulle mentäessä? :/ Nousin istumaan ja sormet oli jo ihan tunnottomat. Samaan syssyyn alkoi vasemmalta puolelta ylähuulesta lähteä tunto. Siirryin sohvalle istumaan ja sormiin palasi tunto samalla kun tunnoton alue kiipesi käsivartta pitkin ylös. Huulesta alue levisi kitalakeen, hampaisiin, kieleen.. Kunnes molemmat menivät pois. Jäljelle jäi päänsärky. Silmien takana ja ohimoilla, ah. Jonkin aikaa sitä kestin, kunnes otin särkylääkkeen. Tuossa välissä kykenin joten kuten käymään suihkussa ja hampaat pesemään, jotta sitä olisi edes jossain kunnossa kamalan hikitreenin jälkeen, jos tarvitsee johonkin lähteä. :D Ensiapu on asia erikseen, sitä varten ei tartte sentään hikeä pois suihkutella. Mutta jos ei kiire ole, olen mieluummin puhdas. :)
Ja tässä ollaan nyt. Päätä särkee vielä hieman ja vähän on paha olo, sekä yleisolo on tietysti aika hirveä, mutta pärjään. Muita oireita ei ole tullut. En ole vielä uskaltanut mennä makuulle kokeilemaan, että alkaako taas lähteä tunto. Sitten se tarkoittaa sitä, että pakko se on mennä lääkärille, koska ei se enää liity migreeniin. Ainakaan omaani, tyypilliseen oirekuvaan. Kohtauksittain nämä tulee, eikä lisäoireita tuntien jälkeen. Se mikä tässä on tosiaan kivaa, on se, että tämä oli ensimmäinen kohtaus yhteentoista vuoteen. Viimeisen sain kahdeksantoistavuotiaana, silloin niitä tuli kahtena päivänä peräkkäin, hirveän stressin alla, pelkillä auraoireilla, ilman päänsärkyä. Äidilläni oli myös migreeni aikoinaan, joka jäi pois. Luulin tähän asti, että itselleni kävi samoin. Tämä on suhteellisen normaalia, että aikuisiällä se hiipuu. No ei sitten hiipunut. Ihan rehellisesti ja sensuroimatta ainuttakaan kirjainta tähdellä: PERKELE.
Teini-iässä näitä oli silloin tällöin, enkä koskaan keksinyt itselläni selkeää laukaisijaa. Tuli kesken konsertin (vilkkuvat valot?), tuli onkireissun jälkeen, tuli muuten vain. Ei ruokayhteyksiä tai muitakaan. Nyt vissiin sitten lihaskireydet ja kyykkääminen. Ehkä. Silloin ennen päänsärky (silmäsärky) oli niin paha, että muistan toivoneeni - teinin dramaattisuudella - ihan kuolemaa. Olen iloinen, että puhekyky pysyi tällä kertaa. Se on jotain ihan hirveää. Vaikka kuinka panostat ja mietit, että mitä sanot, ulos tulee pelkkää mongerrusta ja siansaksaa. Ei pysty muodostamaan sanoja, saati lauseita. Koita siinä tilassa sitten saada sanottua jollekin jotain tai pyydettyä apua. :(
Ja arvatkaa vain, jääkö kyykkypelko nyt päälle. :/ Tai yleensäkin tangon laitto niskaan -pelko. Tämän kohtauksen vuoksi aion ottaa nyt rennommin, niin kauan kun lihakset on näin jumissa. Ehkä aikaisintaan sunnuntaina mietin seuraavia treenejä. Voi olla, että kävelyllä käyn, jos olo on muuten hyvä, mutta puntteja en nostele. Ja huomenna en tee mitään. Toivottavasti uskallan nukkua.
|
Viimeinen treenikuva hetkeen. Sulatelkaa sitä muutama päivä. :D |
Soitin tänään Suomeen, mistä eilen oli puhetta, mutta kaiken tämän vuoksi liian myöhään. Asia ei siis etene vielä mihinkään. Huomenna on koko päivä aikaa selvitellä ja soitella, joten eiköhän jotain tapahdu. Mitään konkreettista infoa tulen tuskin saamaan, mutta tietoa sitä kohti kyllä.
Onko muita aurallisesta migreenistä kärsiviä? Millaisia oireita teille tulee, onko teillä selkeitä laukaisijoita kohtauksille? Itsellä on ainakin stressi ollut ennen ja nyt sitten ilmeisesti tämä. Joku pakkiksella kertoi kyykyn laukaisevan itsellään aina kohtauksen.
Ärsyttää muuten vähän, miten ylikäytetty sana migreeni on. Se ei ole sama asia, kuin päänsärky. Kuka tahansa voi kärsiä päänsärystä, mutta kuka tahansa ei saa migreeniä. Aurallista tai auratonta.
Mulla näkyy hyllyssä olevan korkkaamaton kirja nimeltään Migreeni. Taidan lukea sen seuraavaksi. :)