perjantai 26. huhtikuuta 2013

Oi mikä päivä!!

Tänään kaikki meni ihan nappiin. Niin paljon parhautta, etten kestä! Vihdoin onnistui muutaman asian toteuttaminen, mikä on pitänyt tehdä jo jonkin aikaa. Tänään sitten vaikka mitä ja vähän vielä lisää. :) Iiihh!

Päivä alkoi kello viiden herätyksellä perinteisesti, vaikka siihen ei sen suurempaa syytä ollutkaan, mutta kun unirytmi on hienosti kohdillaan eikä väsymystä ole, juurikin sen rytmin ansiosta, joten mitä sitä pilaamaan! Aamupaino oli viikon osalta -400g, ja nyt ollaan sellaisissa lukemissa, että sulatella pitää ihan vain jokunen sata grammaa. Tämä tarkoittaa sitä, että mun tarkoituksellinen pudotteluprojekti loppuu tähän, loppu sulaa siitä itsekseen, vaikka söisi enemmän/vähemmän, liikkuisi enemmän/vähemmän. Fiiliksellä mennään!

Kymmeneltä me oltiin tällaisessa maisemassa:

Siis apua <3

Tuo maisema ei kuitenkaan ollut päämäärä (tällä kertaa), vaan tien toisella puolella oleva urheilukeskus. Nimittäin meidän tie vei luistelemaan! En äkkiseltään muista milloin olisin viimeksi käynyt, joskus Suomessa talvella, vuosia sitten. Luistimet on itsellä, mutta viime vuodet kun on muuttanut paikasta toiseen, niin on vähän nuo talven luistelutilanteet menneet ohi. Talvi se meni täälläkin, jos olisi ulkokenttää ollutkaan, joten sisäkentälle sitten, kun sellainen mahdollisuus löytyi! Omat luistimet jätin kotiin, kun terät oli aivan tylsät, enkä niillä uskaltanut sisäjäälle mennä sutimaan. Vuokrattiin paikalta molemmille luistimet. Ja olihan ne sitten hienot..

Ai ei?! :D

Siis rumimmat luistimet ikinä!! :D Muoviset, eivätkä antaneet juuri yhtään periksi. Lisäksi tuo oli mulle aivan liian suuri koko (39, mikä on omissa luistimissani sopiva villasukan kanssa), joten jalka hölskyi siellä sisällä. Mulla oli noissa sellaiset vipukiristimet x kaksi per luistin. Kyllä niistä nilkalle tukevat sai, mutta muuten oli tilaa vaikka neljille lisävillasukille. :D Miehellä oli hienot nauhaviritykset. Taisi olla parin metrin nauhatkin niissä. :D Mutta näillä mentiin! Kentällä ei valitettavasti saanut kuvata :(, joten otettiin vain yksi salakuva juuri ennen kuin astuttiin jo pois. Ilme oli sitten sen verran nätti, että tein mulle uudet silmät:


Vai kakkulatko ne siinä killuu?

Tunti ja vartti me siellä mentiin ees taas ja ympäri. Koska luistimet oli mulle suuret, en uskaltanut niihin täysillä luottaa ja kun eivät taipuneet yhtään, en päässyt kunnolla potkimaan vauhtia. Loppua kohden sai jo vähän kiihdyteltyä pidempiä pätkiä kun tulivat vähän tutummaksi ja kyllähän siellä sai ihan hikeä pintaan! Mitään sykemittaria en viitsinyt ottaa mittaamaan mitään, mutta liikunnasta tuo kyllä ihan tosiaan meni. Saas nähdä mitkä aivan uudet lihakset on huomenna kipeänä! :) Ehdottomasti uudelleen pitää mennä. Täytynee teroituttaa omat luistimet, tai ainakin ottaa seuraavaksi koko tai kaksi pienemmät tuolta. ;)

Sieltä mentiin erääseen juoksukauppaan hakemaan miehelle juoksukenkiä ja samalla vilkaisin, joskos löytyisi vaikka alennuksesta mulle juoksutakki. Ei juoksemista vaan kävelyä varten. Oon sellaista kaivannut, mikä kestäisi säätä, mutta ei olisi paksu, missä olisi huppu ja ennen kaikkea olisi nätin mallinen noiden mun pussitelttatakkien tilalle. :D Ja kappas, alerekissä oli yksi varteenotettava vaihtoehto 28 punnan alennuksella (normaalisti 68 puntaa), ja se oli mun kokoa! Pakko oli tietysti ottaa mukaan ja olen nyt ihan rakastunut. <3





Eli Nike se on, Dri-FIT -osastoa, ja siinä on vaikka mitä kivaa pientä. Huppu on irrotettava ja kiristettävä, kauluksen sisäreuna on jotain ihanan pehmeää materiaalia, hihoissa on kireät mutta mukavat erilliset osiot, taskuista löytyy narut, joita vetämällä takin alareuna kiristyy, molemmin puolin on sisälläkin taskut jne. Mää tykkään. <3 Ainoa epämiellyttävä yllätys oli toisessa taskussa oleva varashälytin! :D Mä vielä näin kassalla kun ottivat pois, mutta ilmeisesti oli vielä toinen ja se sitten jäi. Ei se kyllä hälytellyt.

Kaupan jälkeen otettiin suunta kohti.. ravintolaa! En kestä! Mä en voi ymmärtää miten löysin eilen googlettelemalla OIKEASTI terveellisen ravintolan, intialaisen, jossa on menu pullollansa kasvisvaihtoehtoja. Apua! Siitä on hetki aikaa kun ollaan ravintolassa syöty. Saksassa käytiin seitan -salaatit hakemassa pari kertaa kotiin ja Subwayssa tietty pariin otteeseen piipahdettiin noutamassa vegepihvipatongit. Nyt mentiin jo MELKEIN ulos syömään - ei meinaan uskaltanut jäädä paikalle, kun ei tiedä mitä massu nyt sanoo, kun saa yhtäkkiä hieman poikkeavia ja tulisempia ruokia itseensä. :D Otettiin varman päälle näin ensimmäisellä kerralla ja käytiin tilaamassa annokset mukaan. Sitten kotiin kurnivan vatsan kanssa, sisältö leviäksi pitkin pöytää ja tavaraa lautasen kautta suuhun. JA KYLLÄ MAISTUI.


Kissa heti paikalla, että onks nää mulle vai? Siinä on kaikkea pöydällä, ensimmäinen pikkuannos lautasella ja sitten kuva ruokailun jälkeen. <3

Voi elämä, että maistui! Meillä oli kolme ruokalajia siinä + jotain ekstroja, kuten valkosipulinen naan-leipä (jota otin vähän), ja kevyttä kylmäjogurttikastiketta + sipulitomaattikurkkusalaattia. Papadum -leipä jäi syömättä, maistettiin sitä pienet palat, mutta ei ollut niin erikoista, että oltaisiin koko tuo ruskea pussillinen sitä mutustettu. Ruokalajit olivat pääpiirteittäin näin yksinkertaisesti kerrottuna pinaattia ja perunaa, riisiä ja sieniä ja currysta kukkakaaliperunatomaattia. Kaikki oli todella hyviä. Lapattiin molemmat lautaselle kaikkea niitä ja täyteltiin lautasta uudemman kerran. Meniköhän vielä kolmaskin pikkuannos? Oli jännä syödä perunaa, jota syön siis tyyliin kerran vuodessa.. :D Viime riisistä onkin aikaa.. ööh.. no reilusti yli vuosi ainakin. :D Oli todella hyvää! Eikä tullut ähkyä, hyvä määrä tuli syötyä. Pikkasen jännitti siinä mitä vatsa sanoo tuosta kaikesta, mutta niinhän siinä kävi, että ei se sanonut mitään. :) Tämä on tosiaan kaikki terveellistä, terveellisistä ainesosista tehtyä ruokaa. Ihan loistojuttu, että tuollainen paikka on olemassa ja löydettiinkin se vielä. Ihan satavarmasti tullaan siellä käymään syömässä ihan useammastikin ja ihan paikallakin seuraavaksi, kun uskaltaa nyt. :D Hauskaa oli myös tajuta, että makumaailmaltaan tämä ruoka vastaa hyvin paljon kaikkea sitä, mitä itse teen kotona. :') Ja hinta tälle koko satsille oli tasan kaksikymmentä puntaa. Ei sitten paha hinta ollenkaan! Ystävällinen palvelu ja kaunis paikka. Saako jo mennä uudestaan?! :D Ai mutta jäihän näitä jämiä vielä jääkaappiin.. ;)

Kaiken kaikkiaan aivan parhauspäivä. Tätä lisää! Ja sunnuntaina onkin luvassa taas jotain jännää aktiviteettia! :')

22 kommenttia:

  1. Toi takki on tosi hieno. Näyttää samanlaiselta mitä täällä himoitsin sinivalkoisena varmaan kaksi vuotta. Mutta aina se oli liian kallis ja jopa pari viimeistä kappaletta Intersportissa aletangossa oli niin pienellä alennuksella, että en raaskinut ostaa.

    Mun mielestä se on hieno just siks, että se ei oo niin perinteisen juoksutakin näköinen, sopii paremmin moneen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tää miellyttää kyllä omaa silmää kanssa. Parasta sporttivaatteissa on se, että ne on kivan värisiä ja semmoisia värejä justiinsa, mitä ei muissa vaatteissa välttämättä käyttäisikään. Sporttivaatteissa ne toimii loistavasti. Yleensä noissa on joo semmoiset alennukset, ettei tunnu missään ja on edelleen hirveän kalliita. Nyt oli tosiaan ihan kunnolla hintaa pois ja tuntui. :D Viimeinen takki ja omaa kokoa, no selkeä merkkihän se oli. :P

      Poista
  2. Herkullisen näköisiä ruokia!! :-)

    VastaaPoista
  3. Intialainen on kyllä parasta! Osaavat todella maustaa ruokansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nyt viimeistään kanssa suuri fani! ;)

      Poista
  4. No siis todellakin rumimmat luistimet ikinä!! :D :D Hahahaha!!
    Mutta on niiiiin hieno takki! Vähän on tosiaan samaa sen mun takklöydön kanssa. Hihi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Aivan karmeat!! :'D
      Joo katoin tosiaan, että samanlainen tuo kahden värin raja takissa kuin sullakin! :)

      Poista
  5. Ihana takki! Minäkin haluun <3 Ruuatkin näyttää ihan mahtavan hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kyllä niin iloinen että tuommoinen takki löytyi! <3 Ja ruoista kanssa iloitsen. :D

      Poista
  6. Pisteet ravintolalle, näyttää hyvältä. Mäkin kävin luistelemassa just, tosin rullilla! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, oikein jättipisteet! Jee luistelukausi avattu sielläkin, luistimen malli olkoon valinnainen. :D

      Poista
  7. Ihan mieletön tuo maisemakuva, melkein tuli ikävä Skotlantiin vaikka vain kerran olen siellä käynyt :) Ja kiva takki !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli ensimmäinen kerta kun vasta löydettiin tuonne rannikolle, vaikka periaatteessa ihan vieressä asutaankin. Meri on vaan <3. Missä päin oot täällä käynyt? Kiitti takkikehustakin! :)

      Poista
    2. Aberdeenissa käväsin kerran työhaastattelussa, asuin silloin Manchesterissa. Mutta, tästä on jo aikaa viitisentoista vuotta :)

      Poista
    3. Tunnistitko, että tuo kuva on Aberdeenista? :)

      Poista
  8. Mitä muuten sanoisit sushista? Riisiähän siinä kyllä on, mutta muuten kaikki onkin sitten kasvista, merenelävää tai levää. Voi vaikka jättää sen soijakastikkeen pois, jos haluaa välttää suolaa. Lisää vain wasabia :D Ja sashimiannoksissahan ei ole mitään muuta kuin kalaa ja äyriäisiä. Ja nyt en tietenkään muista söiksä ees sitä kalaa...mut on tosiaan niitä kasvismakejakin.
    Siinä voisi olla toinen terveellinen herkku ravintolassa syötäväksi. Ja jos vaikka löytäisi sellaisen sushibaarin, josta voisi hihnastolta valita omat annoksensa, niin olisi helppoota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tykkää sushista kyllä ollenkaan. :') Muutenhan oisikin aivan loistava! Ja helppo löytää, kyllä noita paikkoja taitaa olla ihan joka puolella, useitakin.

      Niin, ja en mä sitä kalaakaan. :) Ei elukoita laisinkaan. ;)

      Poista
    2. Siihen sushin makuun tottuu kyllä. Mun lapset ainakin on tottuneet :) Se makuhan tulee riisiin lisätystä riisiviinietikasta. Ja tietenkin se levä on myös oma makunsa, mutta sähän syöt muutakin omituista 8) Ja sit vaan kasvistäytteillä! Mutta etköhän sä syödäkses saa ilman sushiakin. Ajattelin vaan, että jos haluaa laajentaa mahdollisuuksia vaikka syödä ulkona toisinaan.

      Poista
    3. Justiinsa etikan maku on se, mitä en voi sietää. Kaikki kitkerät ja hapanimelät on mulle todella vastenmielisiä makuja. Tästä syystä alkoholi on kanssa aivan hirveän pahaa, laitan sen makumaailmaltaan samaan kastiin. Eikä se leväkään ole hyvää. :D Syön kyllä kaikkea omituista (:D), mutta tykkään sentään niistä kaikista omituisuuksista. :)

      Poista