keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Vähän sitä ja sitten tätä

Täällä taas sattuu ja tapahtuu koko ajan, eikä blogi ole ensimmäisenä mielessä, mutta eiköhän tässä saa taas alkuviikkoa vähän kerrattua. Kuvia on treeneistä ihan hirveän vähän ja nekin vähät jotenkin tuppaavat olemaan tuota vatsaosastoa jokainen, vähän eri vinkkelistä vaan. :'D Joten aloitetaan sillä!




Maanantai oli lepopäivä, kuten vihjailinkin jo aiemmin, ja se meni tukkaa värjätessä ja kotihommia tehdessä. Ei siis rötväillessä. Ei kyllä tällä hetkellä tee yhtään mieli olla paikoillaan. Lähinnä tahtoisin vaan kävellä! Ihme touhua. Eilen tiistaina treenailin jalkoja (ja vatsaa) ja treeni oli ok. Nakkasin kyykkytangolle 54,4kiloa ja kyykkäilin sillä sen verran alas kun oli hyvä, ja se ei tosiaan ollut syväkyykkyä nähnytkään, eikä ollut tarkoituskaan. Syväkyykyssä mulla on painoa nelisenkymmentä. Kyllä tuolla vajakkikyykylläkin sai kivasti osumaa, varsinkin kun oli superiparina taas. Eilen jäi kovin kyllä harmittamaan, että inhokkirakkauteni pistoolikyykkyä ei kyennyt suorittamaan kuin yhdet satsit per jalka, kun niskaa pakotti ja särki jo ensimmäisen suorituksen jälkeen. Pakko oli tietty silti tehdä toisella jalalla sama kuin toisellakin. Sitten vaihdoin lennosta vaan toiseen liikkeeseen ja leg curl on ball sieltä houkutti tilalle eniten nostaa. Eilen oli myös kauppapäivä ja sai taas vetästä farkutkin jalkaan. Meni jo helpommin kuin lauantaina, ei puristanut ihan niin pahasti. :D Tosin viimeksi ne oli pesusta kankeat, joten ei ihmekään, että reidet oli räjäyttää saumat auki. Vaihdoin eilen myös kampausta ehkä viitisen kertaa. Vai oliko se kuusi. Perusmeininki.




Tänään sitten olkapäitä, ojentajia, vatsaa ja kylkiä. Vatsa oli lihaskipuinen eilisestä treenistä ja ihania hetkiä tuli koettua jalkojennostot alavatsalle penkillä - hoover -superissa, kun jälkimmäisessä koko vatsa tahtoi vaan mennä kramppiin. Iiiihh <3 Nyt sain painoja ja treeniä muutenkin paremmin kohdilleen viimeiseen verrattuna ja sain napsaistua sen vartin pois sieltä minkä sanoinkin aiemmin haluavani tehdä.

Kävelylle piti päästä myös, vaikka ilma nyt ei ihan maailman paras ollutkaan. Piti kävellä noin 8 kilometriä, mikä on aika vakiolenkki mulla nyt ollut, mutta käännyin ympäri jo aiemmin, kun oli niin perkuleen kylmä viima, vaikka lämpöasteita olikin. HRRR. Mulla oli oikeasti jäätyä silmämunat päähän. :D Silmät oli ihan täynnä vettä enkä nähnyt mihin mennä ja munaskuparat oli ihan hätää kärsimässä, kun niin kovin kylmetti. :') Hah! Tämmöstäkin sattuu. Vaatetus oli kohdillaan ja muuten ei tullut kylmä, mutta naamaa ei vaan saa suojattua. Skotlannin viima on aina vaan raaka.


Päähän tumma lakki vaikken siitä yhtään tykkää. Mutta värjätty tukka päästää väriä jos kastuu enkä tiennyt
alkaako siellä sataa. Pare oli jättää valkonen lätsä kotiin. Ponnarista oon luopunut, tulee niin lyhyt törö.
Tommonen perätuhero on hyvä. :D

Viisi kilometriä ja vähän päälle ehdin kävellä. Aika rivakasti myös (jos vertaa normaaliin löntystelyyni), kun oli semmonen ilma. Ei mennyt tuntiakaan kun olin jo taas kotona. 

Kokkailuvuorossa oli kasvispataa vissiin (sovitaan näin). Sipulia, paprikaa, portobelloja, kikherneitä, tuorepinaattia + mausteet. Nomnomnom.




Nyt jatkan kahvin juomista. Aika tujua tämä Starbucks -kahvi. :O Purutkin on ihan mustia.

10 kommenttia:

  1. Vajakkikyykky ja perätuhero :D ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli selkeesti sana hallussa.. :')

      Poista
    2. Joo-o, perätuhero :'D Eij apua. Ei mulla muuta :D

      Poista
    3. Siinä on ikään kuin vähän irstas vivahde. :D

      Poista
  2. Vajakkikyykylle naurut täälläkin :DDD Oih miten herkullisen näköistä ruokaa, nams! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän siitä saa kun kirjoittaa sensuroimatta sanojaan. :') Sitten tulee tommosia sanoja!

      Ruokaa ois vielä vähän jäljellä, laitanko jo lautaselle?!

      Poista
  3. Rautaiset vatsat ja sanavalinnat, kultaseni ;) <3

    VastaaPoista
  4. Hih, kiitos! :) Mutta älä vielä innostu, ylimääräistä siinä on paljon ja sitä tässä pudotellaan.. ;)

    VastaaPoista