lauantai 27. lokakuuta 2012

Vesi

Suurin osa ihmisistä tietää, että vettä kuuluisi juoda pitkin päivää ja että siitä on kaikenlaista hyötyä. Silti monille se on kovinkin hankalaa. Ei vain tule juotua. Sitä saattaa kerta toisensa jälkeen päättää, että nyt kyllä alan kiinnittää huomiota siihen, että juon sitä vettä. Ja sitten se taas jää, jos alkaakaan.

Itse kuulun näihin, jotka eivät ennen juoneet vettä. En oikeasti juonut kuin pari desiä päivässä, useimmiten treenin yhteydessä. Toki söin mm. omenoita useamman päivässä, joten nestettä sain aina jotain kautta. Mutta itse vettä en ole juuri koskaan juonut, ennen kuin janoon. Ja janohan on merkki jo iskeneestä nestehukasta, tiesittekö? Myös näläntunne saattaa signaloida veden tarpeesta, ei välttämättä ruoan tarpeesta.


En kuitenkaan kerro tässä sen enempää niistä syistä, miksi vettä pitäisi juoda, vaan siitä, mitä itse olen huomannut asiaan liittyen.

Muistaakseni viime keväänä jossain kohtaa aloin juoda vettä enemmän. Olin flunssassa ja jostain syystä silloin maistui vesi. Jääkaapissa pidin (ja pidän edelleen) puolen litran vesipulloa. Tuo on kätevä tapa, on kylmää vettä ja pulloa pystyy pitämään vieressä vaikka koko ajan - ja se on mukava juoda siinä ajassa kuin se on vielä kylmää. Tuolloin keväällä tuli äkkiseltään juotua vaikka kolme tai neljä litraa päivässä. Ja sen oppi tavaksi.

Kun tervehdyin flunssasta ja kun olin juonut vettä runsaammin useamman päivän ajan, lähdin taas perinteisesti pitkälle valokuvauskävelylle. Syke oli pudonnut kaksikymmentä pykälää aiempaa alemmas. En keksinyt muita syitä kuin veden juonti. Kaikki muu oli ennallaan, mikään muu ei ollut muuttunut. Kävelysyke ei ole sieltä kiivennyt enää koskaan takaisin niihin korkeampiin lukemiin. Jatkoin vedenjuontia oikein mielelläni. Pullo kulki mukana kotona koko ajan.

Kärsin harvoin turvotuksista, vaikka massussa oli aina paljon vettä. Koinkin, että veden juonti auttoi tuohonkin. Sitten tuli kesä ja otin parvekkeella usein aurinkoa, muutaman tunninkin kerrallaan. Hikoilin kovin, ja paikkailin sitä runsaalla veden juomisella. Kerran oli kolme hellepäivää putkeen ja otin aurinkoa kolmena päivänä putkeen. Eli hikoilin paljon ja join paljon. Kolmannen päivän jälkeen paino oli noussut melkein kilon. Päivässä. Googlettelin asiaa ja ymmärsin, että runsas hikoilu oli järkyttänyt kehon suolatasapainoa, ja runsaalla juomisella olin huuhtonut loputkin suolat kehostani pois. Lopputulos oli melkein kilon verran löysää nestettä ihon alla, yhdessä päivässä. Olo oli todella tukala. Tällöin selvitin, saanko tarpeeksi suolaa päivässä, kun en sitä mihinkään lisää tai syö valmisruokia. Lopputulos oli, että saan ja vähän ylikin. Mutta koska en saa runsaasti, voin aika helposti liiallisella veden litkimisellä aiheuttaa itselleni tällaisessa runsashikoilemistilanteessa sen, että kehon suolatasapaino järkkyy.

Siitä eteenpäin join vettä varovaisemmin. Jos hikoilin paljon aurinkoa ottaessa, en juonut runsaasti paikatakseni nestevajausta vaan join sopivasti ollakseni järkyttämättä kehon suolatasapainoa. Samanlaista nestepöhöä ei sen jälkeen enää iskenyt. Kuitenkin kävi niin, että tuo veden juominen tipahti paljon aiempaa alemmas. En enää juonut kolmea litraa päivässä. En edes kahta. Yleisimmin ei tainnut mennä enää edes yhtä. Tunsin olevani turvoksissa useimmin. Ihmettelin, miksi ihoni on yhtäkkiä huonomman näköinen. Sellainen rosoinen, karhea, kuin pienellä näpyllä. Ja vasta viime päivinä osasin yhdistää tämän veden juontiin. Opettelin uudelleen juomaan useamman litran päivässä.

Nyt olen taas siellä noin kolmessa litrassa per päivä. Vesipullo on koko ajan vieressä. Aamupalan jälkeen menee puoli litraa. Treenin aikana puoli litraa. Ja siitä eteenpäin sitä kuluu pitkin päivää, useamman kerran saa pullon täyttää. Keho tuntuu paremmalta ja tänään huomasin peiliin katsoessa, että ihon rosoisuus on viikossa hävinnyt, se on kuulas ja sileä. Ei enää karhea ja huonovointisen näköinen. Huikea ero. Pehmeä kuin vauvan pylly!


Juon hanavettä. Kaupasta on ostettu pullollinen vettä sitä varten, että on kotona pullo, mitä täytellä. Välillä ostetaan uusi. Mm. kahvinkeittoon käytetään kuitenkin pullovettä, jota saa kiitettävästi raahata kaupasta - täällä kun tuo veden kovuus on jotain ihan älytöntä. Se on niin kalkkista, että kahvinkeitin menee siitä kalkista tukkoon viikossa - kahdessa. Kodinkoneiden elinikä ei täällä ole kovin pitkä, jos niistä ei huolehdi. Puhumattakaan mm. lasisen suihkukopin putsauksesta, mikä menee kirkkaasta harmaaksi parissa viikossa.. Veden kovuuslukema meillä on päälle viisitoista. Suomessa taisi olla yksi pilkku jotakin. Niin, ja arvatkaa vaan mitä tekee tukalle kun peseytyy tuossa vedessä.. Kyllä saa hoitaa. Alkuun se oli pienoinen shokki, nyt siihen on tottunut. Kotirouva on ollut suunnattoman iloinen, kun löysi vihdoin tehokkaan kalkinpoistoaineen kodin pinnoille. Pyykkiä pestään jauheella, mikä on tarkoitettu kalkkiselle vedelle, jotta kone ei kuole ennen aikojaan. Astianpesukoneessa käytetään pesusuolaa, jotta astiat olisivat kirkkaita harmaiden sijaan, kun kone on pessyt. Miltähän mun elimistö näyttää, kun juon tuota hanavettä? :D

Tänään on mennyt puolitoista litraa tähän mennessä. Nyt on tyhjä pullo vieressä ja pitää taas täyttää. Hetkeksi vaikka pakkaseen, niin saa oikein kylmää vettä juodakseen. Paljonko sinä juot vettä? Oletko huomannut selkeitä hyötyjä/haittoja?

p.s. Loppuun aiheen vierestä; tänään tulee kuluneeksi vuosi siitä kun lähdettiin tänne. En ole käynyt sen jälkeen Suomessa. Aamulla luin toisen blogini puolelta sen ensimmäisen postauksen, enkä vieläkään pysty sitä lukemaan kyynelittä. Muistan niin hyvin, miltä tuntui kirjoittaa sitä laivan hytissä matkalla tänne. Lähtö tänne oli pelottavinta, jännittävintä, surullisinta ja sydäntäsärkevintä, mitä olen koskaan joutunut tekemään. Samaan aikaan se oli aivan uskomattoman jännittävää. Tulevaisuudesta en tiennyt yhtään mitään ja koko edellinen elämä oli tullut päätökseen. Sitä oli hetken aikaa täysin koditon, mennyttä ja tulevaa vailla. Ei ollut mitään muuta, kuin me kolme siinä laivan hytissä. Hurjaa aikaa. Tuo postaus löytyy täältä, jos jotakuta aihe kiinnostaa.

p.p.s. Ensilumi satelee tänään täälläkin, vaikkei maahan jääkään.

41 kommenttia:

  1. Mä juon pari-kolme litraa päivässä, välillä vähemmän, mutta pääasiallisesti ainakin pari litraa. Ei turvota enään, ei särje päätä :)

    Ja kun siihen tottui ei enää tarvi ravata koko aikaa pissallakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei olekaan päänsärkyjä ollut juuri koskaan, eli mielenkiintoista tietää että auttaa siihenkin!

      Mä käyn pissalla kotona ollessa varmaan kaksikymmentä kertaa päivässä. :D Voisi ehkä kouluttaa rakkoa, ettei tarvitsisi niin usein juosta. :')

      Poista
  2. Mä en oikeastaan osaa sanoa edes paljonko vettä juon. Treenin aikana menee vajaa litra, muuten en oikeastaan vettä vetenä litkikään päivän aikana kuin maksimissaan pari kolme lasillista.
    Mä tiedostan, että vettä pitäis juoda mutta silti se aina kiireessä jää. Koulussakaan en viitsi litkiä juuri ollenkaan koska muuten saisin joka välkällä olla ravaamassa vessassa :D Kiireessä paikasta toiseen juostessa harvoin on vesitankkaus ekana mielessä.
    Täytyy kokeilla tota sun pullosysteemiä. Sillä näkiskin vähän että kuinka paljon sitä vettä päivässä oikein menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin munkaan tulee vettä litkittyä jos olen jossain menossa, kotona tulee tankkailtua ihan huomaamatta, kun se pullo (ja vessa :D) on koko ajan lähellä. :)

      Poista
  3. Oon aina ollut tosi huono juomaan pelkkää vettä. Juon aterioiden yhteydessä, salilla ja silloin kun janottaa (kunnon jano iskee yleensä vain jos ilma on todella kuivaa tai olen vaikka juuri imuroinut koko asunnon).

    Yleensä "maustan" vesilasilliseni tilkalla sitruuna-, lime-, tai appelsiinimehua, koska pelkän veden juonti vaan tökkii. Heti jos yrittämällä yritän juoda vettä pari lasillista enemmän päivässä, juoksen vessassa ihan liian usein. Nestettä tulee kyllä onneksi muutenkin; ruoasta ja kasviksista+hedelmistä, joita tulee pupellettua kilon verran päivässä.

    Ostin ihan kunnon lasisen vesipullon teräskorkilla jääkaappiin. Mulla oli aiemmin aina käytössä muovinen kivennäisvesipullo, jonka vaihdoin kans tietyin väliajoin. Sitten alkoi ällöttää ja epäilyttää se muovi, joten kun kivan näköinen lasipullo tuli vastaan, niin ostin sen. Ja jotenkin (kuvittelen ehkä vaan) tuntuu siltä, että vesi on siinä säilytettynä paljon paremman makuista ja paljon kylmempää kuin muoviputelissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille ei tosiaan vesi maistu, jo ihan maunkin takia. Onneksi nestettä saa helposti juurikin kasviksista ja hedelmistä ja onneksi on myös helppo maustaa vettä jollakin. Paikkakunnasta riippuen hanavesi voi myös maistua aivan erilaiselta, kun keskenään vertaa. Suomessa monessa paikassa maistuu kloori. Ei kai ihmekään, jos se ei kaikille maistu. Täällä meillä vesi on hyvin mautonta. Onneksi kalkki ei maistu. :D

      Poista
  4. Kyllä vesi vaan on niin tärkeä tekijä hyvinvoinnissa :) Itsellä kans kulkee joka paikassa vesipullo mukana, ja tulee kyllä useampi litra juotua päivässä. Hyvä että sulta löytyy tuolla lailla kiinnostusta selvittää syyt ja keinot erinäisiin ongelmiin! :)

    Tuohon hikoiluun palaten, esim. kivennäisveden tai nesteyttäjäporetablettien avulla saa näppärästi pidettyä myös suolatasapainon sopivana! Itse nappailen silloin tällöin treenin päälle. Joskus jos tuntuu että on ihan loputon jano joka ei juomalla lähde niin kun saa suoloja jossain muodossa niin on homma kondikses taas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä harvemmin jään ihmettelemään, että miksi jokin asia on miten on, tai miksi kehoni reagoi niin kuin reagoi, mielelläni selvitän kuin ihmettelen! Ja sitten teen niitä ihmiskokeita :D

      Kivennäisvesistä en ole itse koskaan tykännyt (mä en ymmärrä, miks veteenkin pitää laittaa kuplia! :D), mutta esimerkiksi jotkut nestetystabletit olisi todellä käteviä juurikin jossain vaelluksessa, jossa ei niin välittäisi kantaa litroittain vettä selässä kaiken muun kamppeen lisäksi.

      Poista
    2. osta matalahiilihappoista kivennäisvettä? vähemmän happoja ja saat ne kivennäisaineetkin :P tai sit just tuo nesteytysporetabletti, ainaki kokeilemisen arvoinen!

      Poista
    3. Liian hapokasta. :D Mutta joo, noita tabletteja täytyy seuraavaksi kattella jos on jotain pidempää reissua tiedossa! :) Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  5. En juo vettä, sillä ei lähde jano, suuta alkaa kuivaan ja vatsa täytyy ja hölskyttelen menemään. Hiilihapolliset juomat sen sijaan vie janon ja sitä kuluukin litrasta pariin päivässä. No tämä oli totta vielä pari kk sitten kunnes aloin miettiä mitä kaikkea kaadankaan kurkkuuni ja lopetin niiden juomisen kerralla. En alkanut juoda vettä, en vaan juonut mitään ja iltaisin oli huulet rutikuivat. Päätin opetella juomaan vettä. Join aterialla lasillisen vettä ja aamuisin heti herättyäni ison lasillisen. Se aamuinen vesilasi oli iso asia. Sanotaan vaan että ruoansulatus alkoi toimimaan ihan eri tavalla :)
    Nyt kun olen taas töissä juon puoli litraa kahvia työmatkalla, töissä 1-2 kuppia, iltapäivällä Batteryn ja illalla yritän juoda vihreää teetä, kahvia kun ei enää uskalla niin paljoa ettei mene yöunet. Töissä on usein jano, mutta työni on sen verran hetkistä ettei ihan koska vaan pääse vessaan niin yritän pitää vedenjuomisen minimissä työpaikalla, ehkä puoli litraan menee työpäivänaikana. Light colaa menee enää puoleisen litraa päivässä :)
    Joskus meni Batterya kolmekin tölkkiä päivässä ja siinä huomasi kofeiinin nestettä poistavan vaikutuksen. Koko ajan sai juosta vessassa ja koko ajan oli jano johon juotiin lisää batterya. Kauhea noidankehä. Eli rajotin sitäkin.

    Olen kans huomannut että jos vettä on pullossa, sitä tulee juotua helpommin. Treenatessa vettä voi mennä litran verran.

    Joskus kävin kokeilemassa infrapunasaunaa. Netissä sanottiin että sinne pitää varustautua paljolla vedellä, koska hikoilu on niin runsasta. Pidin sitä ihan höpö höpö juttuna ja minulla oli vain puolen litran pullo. Puolituntia saunassa ja kauhea jano, eihän se puoli litraa riittänyt mihinkään! Päätä särki ja väsytti, vesi helpotti. Seuraavalla kerralla varustauduin puolentoista litran pullolla ja voin aika varmasti sanoa että saman verran tuli hikenä pihalle. Vieläkin oli jano, mutta päätä ei särkenyt ja olo oli muuten mahtava!

    Vettä pitäisi vielä opetella siis juomaan ja päästä näistä viimeisistäkin paheista eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin joskus (pulleina aikoinani) Battery -addikti. Join joka päivä, työpäivinä kaksi ja vapaapäivinä yhden. Joskus meni kolmekin, jos teki töissä tuplavuoroa. Joskus sitten oli nelinkerroin vessan lattialla, kun vatsaan sattui niin kovin.. Elämäntaparemontin myötä taisi tuo Battery olla viimeinen, mikä lopulta jäi pois. Onhan ne aikamoisia myrkkyjä, niin sitä vaan tottuu niitä kehoonsa saamaan. Korvasin sen ensin Fantalla ja lopulta jäi hiilihapolliset kokonaan pois. Nyt niitä en kulutakaan. :)

      Poista
  6. kiitos tästäkin. rakastan sun blogia...
    en juo vettä ja nyt todella yritän tän avulla ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos sinulle! :)

      Uskon, että veden juominen on ihan opittavissa oleva tapa, jos sen vain tahtoo itselleen opettaa. Siinä missä mikä tahansa muukin tapa! :)

      Poista
  7. moi! ihana sinä ja blogisi, pakko kehua!
    mä olen lapsest asti juonut vain vettä ku en tykkää maidosta, mehuista, limuista.
    Ja mun iho on aina ollut hyvässä kunnossa eikä päätä ole särkenyt. En muista että olisi turvotuksiakaan ollut, paitsi illalla jos on herkutellut yms. :) eli joo, kannattaa juoda vettä! En tajua miten jotkut eivät juo..ja selviävät ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos! :)

      Kyllä tässä on tosiaan itsekin nyt hyvin nähnyt eron siinä, että kun sitä vettä juo ja kun ei juo. Onneksi mulla oli tuo väli tuossa kun en vettä niin kuluttanut, paljon helpompi nähdä ja tuntea se ero, ihossa ja kehossa! Mä kun tällaisissa asioissa harvemmin uskon mitä väitetään, ennen kuin olen sen omakohtaisesti kokenut. :')

      Poista
  8. Mulla kans menee se kolme-neljä litraa. Riippuen vähän minkälaista treeniä tulee harjoitettua. Ja jos joskus jää juominen vähemmälle niin olo on ihan karmiva. Mutta toisaalta myöskään tuota enempää en pystyisi juomaan. Tosin endometrioosi on varmaan aiheuttanut rakolle jotain ja on senkin takia jo hankalaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli säkin käyt siis pissalla koko ajan. :D :D

      Terveisin,

      Rouva Noin Kaksikymmentä Kertaa Vessassa Päivässä

      Poista
    2. Jeeeep. Mutta kaikkeen tottuu, välillä täytyy vaan suunnitella vähän koska mukia/pulloa kallistaa ;D kyllä mä vähän sellasta matkaoppaan tapaista vessaopasta odottelen ;)

      Poista
    3. Haaa, mutta sehän oisi kätevä! :') Hihkaise, jos joskus tulee jossain vastaan! :')

      Poista

  9. http://www.mtv3.fi/makuja/uutiset.shtml/voiko-veden-juonti-olla-vaarallista?1556539

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiallisesti nautittuna mikä tahansa on haitallista - joskus jopa hengenvaarallista.

      Poista
  10. Eräs norjalainen gynekologi paasasi meille eräällä luennolla tästä vedenjuonti-asiasta. Hänen mukaansa tämä nykyinen vedenlipitys-kulttuuri on humpuukia, ihminen kyllä saa tarvittavan nesteen ravinnosta ja juomalla silloin, kun on jano. Poislukien tietenkin urheilu ja siihen valmistautuminen. Mä kuitenkin oon jäänyt niin koukkuun vedenjuontiin, että en taida osata olla ilman veden lipittämistä! Ja toisaalta, kun treenaan ja juon vettä pitkin päivää, niin ei tarvii erikseen tankata ennen lenkille lähtöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo on varmaan suureksi osaksi ihan totta. Asioista touhotetaan liikaa. Itsekään en tiedä, mihin terveysväittämiin tai muihin uskoa. Siksi tässäkin käsittelin vain asioita, joissa olen itse huomannut eron itsessäni. Se ero on sen verran selkeä, että näiltä osin osaa suositella yhtenä keinona turvotukseen ja ihon kuntoon saamiseksi lisättyä veden juontia! :) Ei siitä ainakaan haittaa ole, jos nyt ei ala aivan överilitkiä sitä.

      Poista
    2. Aika moni ihminen kuitenkin vetelee pitkin päivää erilaisia diureetteja, esim. juuri kahvia ja joitain energiajuomia. Joskus olen kuullut selaisen jutun, että kahvikupillisen ohella pitäisi aina juoda vähintään yksi lasillinen vettä. Itsekkin huomaan, että jos vedenjuonti jää jostain syystä vähemmälle, olo on nuhjuinen ja iho kuivuu ja kutisee. Eikä sitä vettä loppujen lopuksi tarvitse lipittää jatkusvasti. Aamulla herätessä pari lasillista, töissä aamupäiväkahvin jälkeen toiset pari lasillista, iltapäivällä sama homma. Töistä tullessa pari lasillista ja sen lisäksi mitä treenatessa menee. Siinä onkin jo 1,5-2,5 litraa ylimääräistä. Ruokailun ohessa en itse juo, juon sitten vähän ruokailun jälkeen.

      Vesi vanhin voitehista ja vesi on elämän eliksiiri, vaimitensenytmeni...

      -Anna-

      Poista
    3. Olen joskus törmännyt samaan, että kahvikuppia kohti lasillinen vettä. Minäkään en muuten juo ruokailun yhteydessä (sitä ei muistaakseni edes suositella, vaikuttiko ruoan sulamiseen?), paitsi ehkä ulkona syödessä. Vettä silloinkin.

      Poista
  11. Olipas mielenkiintoista. Mä oon todella, todella huono juomaan vettä. En nyt osaa sanoa paljonko sitä päivän aikana menee, mutta maximissaan varmaan litra ja yleensä kuitenkin kulutan tosi paljon salilla hikijumpissa. Juon muutenkin tosi huonosti, mutta ei mulla kovinkaan usein janokaan yllätä. Oon kuitenkin aina välillä huomannut hieman heikottavan olon jos en ole muistanut juoda tarpeeksi. Ja nyt taudissa ollessa sen huomasi tosi hyvin, kun sitä piti melkein väkisin yrittää välillä juoda ettei aivan kuivu. Täytyisi ehkä ottaa tuollainen pullotekniikka käyttöön niin tulisi jotenkin säännösteltyä sitä juomista paremmin :) Kyllä siitä varmasti hyötyä olisi jaksamisenkin kannalta, että juo riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun vedenjuonti kuulostaa paljolti siltä mitä mulla oli ennen. :) Onneksi tuon pystyy tosiaan opettelemaan, helpostikin tuolla pullotekniikalla, joten ei muuta kuin pullo viekkuun. Sitä tulee ihan huomaamattakin lipiteltyä ja kun siihen tottuu, on jo ihan hukassa ilman pulloa! Hirveetä ryyppäämistä. :D

      Poista
  12. Wau mikä kirjoitus tuolla toisessa blogissasi. Ja tämäkin tietysti.
    Mullakin meni kylmänväreet kun luin tuota "Jää hyvästi Suomi..", ihan uskomatonta miten ootkaan oikeesti pystynyt tuohon. <3 Mä olisin liian heikko. Ihan rehellisesti sanottuna.

    Veden juonnista muuten täyttä asiaa, mäkin opin tässä tämän vuoden puolella yhdessä koulutuksessa tuon, että myös näläntunne voi kertoa nestehukasta.
    Itse kuulun myös niihin, joille vedenjuonti on hankalaa. Aina päätän, että nyt juon tän ja tän verran, mutta usein se jää pienemmäksi. Toki treenien yhteydessä vettä menee helposti, mutta muuten huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei sitä kovin vahva olo ollut ensimmäisinä kuukausina täällä, kun itki koti-ikävää. Enpä oo tainnut koskaan olla aiemmin niin pohjalla kuin silloin.. Pahaa tekee ajatellakin. Sitten jossain vaiheessa siitä pääsi yli ja ikäänkuin heräsi aivan uutena ihmisenä. Vahvempi, onnellisempi minä. Enää ei satu, vaikka toki ikävä onkin kaikkea, mitä taakseen jätti.. <3 Tällä hetkellähän ollaan tilanteessa, että tänne ei jäädä, mutta minne mennään, se on vielä mysteeri! :)

      Tuo vesipullotaktiikka on aika toimiva, jos vaan muistaa pitää sitä vieressä aina. :D Mä monesti vasta havahdun kun pullo on jo tyhjä, että taas on mennyt puoli litraa. Koneella istuessa, lehteä lukiessa, telkkaria toljotellessa.. Siinä sitä menee huomaamatta, kun keskittyy johonkin muuhun, kuin siihen, että 'pitää juoda sitä vettä'. Ainoastaan aamuisin olen päättänyt, että se pullollinen menee aamupalan jälkeen. Muuten saa mennä sen verran kuin menee, ja kiitettävästi sitä sitten meneekin! :)

      Poista
    2. Joo mä kokeilen seuraavaks tota vesipullotekniikkaa!

      :( Tulee ihan sellainen olo, että haluais halata kun kerrot tuosta. :( Ai sinne ette jää? Varmasti sitten kerrot mihin päädytte, takaisinko Suomeen ehkä? <3

      Poista
    3. Voih ja awww <3 Mä kirjottelin sinne justiinsa uuden kirjoituksen nyt vuosipäivän kunniaksi, käy lukasemassa jos vaan kiinnostaa. Huonotkin ajat on lopulta hyviä, kun niitä katsoo taaksepäin, ne muovaa nykyisen sellaiseksi kuin se on. Ja mä tykkään nykyisyydestä. <3

      http://noretreatbaby.blogspot.com

      Joo täällä on tämä kieli, mikä on liian haastava, eikä täällä puhuta englantia. Täällä pitäisi osata täydellistä saksaa. Mies on opiskellut ala-asteelta lähtien eikä sekään riitä! :/ Joten ne maat, missä meitä ymmärretään ja me ymmäretään, on vaihtoehdot. Englanti tai suomi kielenä, meillä on muutamat vaihtoehdot mielessä, ootellaan tässä että mihin sitä lähdetään ja milloin! Jänskää! :')

      Poista
  13. Itse olen oikea vesiholisti. Monta litraa menee päivittäin ihan vaan sen takia, että keho alkaa tuntua todella tukalalta heti jos en ehdi juoda. Joskus olen pelännyt juovani jopa liikaa ja huuhtovani kehostani kaiken hyödyllisenkin, mutta uskon kuitenkin, että kroppa kertoo mikä on sopiva määrä vettä. Nimittäin jos jätän juomatta tulee tosi nopeasti suorastaan kivulias olo.

    Todella koskettava teksti tuolla toisessa blogissa, tiedän vähän turhankin hyvin tuon katkeransuloisen tunteen lähdön hetkellä. Aina lähtiessä jotain hienoa, ihanaa ja uutta odottaa tulevaisuudessa, mutta se mitä pitää jättää taaksensa... Huh. Silti, pitää olla rohkea ja tehdä niitä asioita mitä tahtoo :) Saadakseen jotain uuttaa täytyy jostain muusta luopua.

    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan - kroppa kertoo tämänkin! Toisilla kuluu vettä huomattavasti enemmän kuin toisilla ja ihan taas siitä syystä, että ollaan kaikki erilaisia. Tiedän myös blogimaailmasta ihmisen, joka kerran huvikseen laski, että paljonko sitä vettä oikein menee. No sitä meni seitsemän litraa :D Huiseja määriä!

      Ja tosiaan, niiden suurimpien unelmien toteuttaminen on harvemmin yksinkertaista ja helppoa, saati sitten kivutonta. Paljon niiden eteen pitää tehdä ja paljosta pitää luopua. Tämä kokemus on ollut kaikkien niiden uhrausten arvoinen.. <3

      Poista
  14. Hei! Aloitin just lukeen blogiasi ja se on ihana! Yritin ettiä sellaista postausta jossa kertoisit tarkasti minkälaista liikuntaa harrastat ja montako kertaa viikossa ja mitä liikuntaa harrastit silloin kun pudotit painoasi? Onko sellaista postausta täällä ja jos ei ole niin voisitko mahdollisesti tehdä sellaisen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa hei! Ja tervetuloa! ;)

      Tuossa blogin sivussa on otsikon 'HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ' alla treenirutiinini, sekä sieltä löytyy myös 'Näin minä aloitin' -postaus. Noista löytyy vastauksia näihin kysymyksiin! ;)

      Poista
    2. Kiitos paljon!:)

      Poista
  15. "Paljonko sinä juot vettä? Oletko huomannut selkeitä hyötyjä/haittoja?"

    Tää onkin hyvä kysymys. Tykkään tehdä "ihmiskokeita" itselläni, niin kuin säkin. Niiden kautta oppii ihan älyttömästi oman kropan toiminnasta.
    Testailen eri ruokia, ruokamääriä, aterioiden ajoitusta, treenimuotoja ja niiden ajoittamista syömisiin (koostumus, aikataulutus) nähden, mutta juomista en ole pahemmin funtsinut.

    Nuorempana (alle 19v) en kiinnittänyt (veden) juomiseen mitään huomiota. En pitänyt limuista enkä mehuista. Join lasillisen vettä yleensä ruokailujen yhteydessä. Fiilis oli varmaankin hyvä, kun en muutakaan muista.

    Sitten muutin Ausseihin. Siellä kraanavesi maistui aivan kauhealta ja join vettä vain treenin yhteydessä vähän hörppimällä. Rannalla oli pallo juoda pullotettua vettä, koska liian vähäinen juominen aiheutti lihaskramppeja, päänsärkyä ja voimattomuutta.
    Sitten kaveri tutustutti mut coke zeroon (mut joka on aina inhonnut limuja ja etenkin kokista!) ja jäin koukkuun. Siihen loppui veden juonti ja join päivittäin ainakin pari litraa kokista :P Hankin samalla myös elämäni ensimmäisen reiän hampaisiini :P

    Suomeen palattua olen taas yrittänyt muituttaa itseäni, että kun on jano, niin kraanasta saa vettä ja se jopa maistuu hyvältä :D
    Nykyisin juon vettä varmaan noin 3-4 litraa päivässä, josta 1.5 litraa tulee juotua illalla. Tämä on ihan hölmöä, koska pahimmillaan saatan herätä yli 5 kertaa yössä pissalle!

    Kysymyksesi mahdollisista veden juomisen hyödyistä herätti mut ajattelemaan asiaa...ja en itseasiassa osaa sanoa onko mun olo mitenkään muuttunut niistä ajoista, kun join vaan kokista tai kun join vettä tosi vähäisesti. Sen olen huomannut, että jos aamulla ja aamupäivällä ei tule juotua oikein mitään, niin rupee helposti väsyttämään...

    Itse asiassa, mikä on ihan mielenkiintoista on se, että mun runsaasta (veden) juomisesta huolimatta kehonkoostumusmittaukset on aina näyttäneet mulle melkein kuivumistilaa...tai siis kehon nesteet on oleet aina huomattavasti alle normaalitason. Tämä ei mun kohdalla korjaannu kittaamalla lisää sitä vettä. Se kaikki tulee vaan ulos. "Kuivuus" johtuu ilmeisesti suurimmaksi osaksi siitä, etten pahemmin syö mitään viljoja (ainakaan eivät kuulu mun normi arkiruokailuihin) ja hiilarit tulee tosiaan kasviksista, satunnaisita hedelmistä, maitotuotteista sekä pähkinöistä ja siemenistä. Mitkään noista hiilarilähteistä ei tosin ole vettäsitovia, joten vaikka joisin kuinka paljon, mun nestetasapaino ei parantuisi. Pitäisi ehkä jopa vähentää juomista, niin nukkuis paremmin :)

    Eli ei ollut mitään asiaa, mutta sait mut pohtimaan tota vesiasiaa. Kiitti! :)
    Pitääpä ottaa asia testiin. Voisin kokeilla juoda tällä viikolla selvästi vähemmän ja katsoa huomaanko missään itään eroa. Hmm.

    -A



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut mitään asiaa? :D Siinähän oli vaikka mitä! :D

      Mä olen koittanut aina vähän himmailla sen veden juomisen kanssa mitä enemmän lähenee nukkumaanmeno. Vielä ei oo tarvinnut nousta kertaakaan vessaan yön aikana, tosin aamusin mennään välillä jalat ristissä ensimmäisenä vessaan ja vauhdikkaasti. :'D

      Tämä kehon kuivuusjuttu ja se miten esim. viljat sitoo vettä, oli mulle uutta tietoa. Hiilarinlähteet on meillä nyt sitten samat :) kun luovuin noista weetabixeistä, joten jotain tällaista saattaa olla mullakin sitten odotettavissa. Täytyykin tarkkailla. Kiitos sivistyksestä. ;)

      Mukavia ryypiskelyhetkiä! :D

      Poista
  16. Joo, viljat ja tärkkelykset sitoo tosiaan itseensä nestettä. Kun ihmiset, jotka ovat tottuneet syömään paljon leipää, riisiä, perunaa jne rupeavatkin yhtäkkiä vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle, heidän painonsa putoaa useita kiloja nopeasti. Tämä "kilojen" putoaminen on siis sitä nestettä, ei läskiä tms. Nesteet poistuu kehosta.

    Itse kun vetelen aika VHH-tyylillä arkena, niin jos viikonloppuna on jotain juhlia tms, joissa tulee vedettyä (mulla karkaa ihan lapasesta) paljon herkkuja (=karkkia, sipsiä, kakkuja, keksejä) saattaa mun paino nousta hetkellisesti jopa 2-3 kiloa. Ton moskan syömisen "ansiosta", vaikka olisin kitannut litratolkulla vettä, niin ei paljon pissata, vaan kaikki nesteet kertyy kroppaan (johtuen mun normaalia lahaisemmasta nestetasapainosta) ja on muuten tosi pöhöttynyt olo. Noh, nuo "kilot" tipahtavat kyllä pois ihan yhtä nopsaan kun ovat tulleetkin, kun taas siirtyy normiruokavalioon.

    Weetabixit on sulla tosiaan olleet ainoa nestettäsitova hiilari ja nyt kun ne jätät pois, saattaa sun paino hieman laskea, koska kehosi saattaa varastoida hieman vähemmän nestettä. Veikkaisin tosin, ettei kohdallasi muutos ole kovinkaan suuri (voin toki olla väärässä, koska jokaisen keho on erilainen), koska et ole ollut mikään suuri vettäsitovien hiilareiden käyttäjä. Nuo aamun weetabiksit on aika vähäinen määrä verattuna esim. henkilöön, joka syö 5-8 leipää päivässä ja joka aterialla pastaa, perunaa tai riisiä.

    Kerro sitten, miten on mennyt erilaisella aamiaisella :)

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sinänsä olen tästä asiasta tiennyt sen oleellisen - tuon nesteen kerääntymisen ja siihen liittyvät asiat. Mutta enpä tiennyt miksi ja nyt on mind = blown. :D Jee!

      Mä raportoin weetabixittömän elämän vaikutuksista tuossa loppuviikosta! Elämme siis jännityksessä siihen asti! :')

      Poista